MusiXineen valittiin kahdeksan elokuvaa

pe 24. heinäkuuta 2009 08:55:20

Yhteiskunnallisuus esillä musiikkielokuvissa

Kansainväliseen musiikkielokuvakilpailu MusiXineen on valittu kahdeksan elokuvaa. Kilpasarja esittelee kansainvälisen kattauksen dokumenttielokuvia, jotka antavat erilaisia näkökulmia musiikkiin, sen tekemiseen ja siihen liittyviin ilmiöihin. Mukaan kelpuutetut elokuvat kertovat tarinoita musiikilleen omistautuneista artisteista ja luomisen pakosta, mutta myös musiikin yhteiskunnallisista ja jopa universaaleista merkityksistä. Vakavimmat sävyt löytyvät kilpailuelokuvista, joissa musiikista tulee väline taistelussa yksilönvapaudesta ja kulttuuri-identiteetistä.

Kilpailusarjaan selviytyneet elokuvat edustavat laajasti musiikin eri tyylilajeja: mukana on ainakin punkkia, kansanmusiikkia, reggaeta, soulia, avantgardea ja industrialia.

MusiXine-elokuvat 2009

MusiXine-palkinnot jaetaan Elokuvateatteri Plazassa (Torikatu 32, 90100 Oulu) sunnuntaina 23.8. järjestettävässä ohjelmallisessa palkintojenjakotilaisuudessa. Pääpalkintona on Oulun Musiikkivideofestivaalien lahjoittama 5000 euroa tuomariston valitsemalle parhaalle elokuvalle. Tuomariston kokoonpano julkistetaan elokuussa.

MusiXine-elokuvia esitetään Finnkinon Plaza 5 -teatterisalissa (Torikatu 32) keskiviikosta lauantaihin 19.-22.8.2009. Elokuvat on tekstitetty joko suomeksi tai englanniksi. Elokuvalipun hinta on 4 €/ näytös. Lippuja myydään Kulttuuritalo Valveen lippumyymälästä, Hallituskatu 7, p. 08 5584 7575. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 5.8.2009. Ennakkoon lippuja voi varata osoitteesta ennakko(at)omvf.net.

Oulun Musiikkivideofestivaalien muu ohjelmisto julkaistaan ensi viikolla (vko 31).