ti 26. elokuuta 2008 12:59:36
Jouko Aaltosen elokuva Punk - Tauti, joka ei tapa voitti kansainvälisen elokuvakilpailu MusiXinen pääpalkinnon 5000 euroa, jonka lahjoittajana toimi Oulun Musiikkivideofestivaalit ry.
Aaltosen elokuva oli päässyt ainoana suomalaiselokuvana kahdeksan kilpailuelokuvan joukkoon. MusiXine-tuomaristo viehättyi rehellisestä kunnianosoituksesta vastakulttuurille ja korosti elokuvan toimivan myös muille kuin suomalaisille. Juryn jäseninä toimivat elokuvatuottaja Ulla Simonen Helsingistä, ohjaaja Kasper Collin Göteborgista ja festivaalijohtaja John Caulkins Prahasta. Englantilaisen Stephen Kijakin dokumentti Scott Walker - 30 Century Man sai erityismaininnan vangitsevasta musiikinkäytöstään.
MusiXine-kilpailu järjestettiin toista kertaa osana Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmistoa.
TUOMARISTON PERUSTELUT
Tuomaristo nautti värikkäästä valikoimasta musiikkidokumentteja MusiXine 2008- kilpailussa. Elokuvissa näyttäytyi laaja kirjo sekä musiikin että elokuvanteon genrejä. Kilpailu todistaa, että musiikkidokumentit voidaan laskea aivan omaksi, juhlistamisenarvoiseksi lajikseen.
Voittaja : Jouko Aaltonen : Punk - Tauti Joka Ei Tapa
Voittajaelokuva kertoo katkeransuloisen tarinan joka toistuu sukupolvesta toiseen. Ohjaaja tekee perusteellisella henkilökuvauksella intiimin ja rehellisen kunnianosoituksen vastakulttuurille. 1970- luvun lopun punk-sukupolven henki ja idealismi on läsnä tutun, mutta silti ksoottiselta tuntuvan arkistomateriaalin, sekä nuoren päähenkilön, Akupunktion Seven, elämän kertauksen kautta. Vaikka elokuva on vahvasti sidoksissa paikalliseen kulttuuriyhteyteen, tavoittaa se samalla tänä päivänä hyvinkin globaalin Do-It-Yourself -kulttuurin hengen. Leikittely suomalaisen kulttuurin stereotyypeillä täydentää hienosti elokuvan lämmintä ja humoristista otetta. Ei pelkästään suomalaisille.
Kunniamaininta : Stephen Kijak : Scott Walker - 30 Century Man
Erityismaininta vangitsevasta musiikinkäytöstä.





